UUTTA LISÄRAVINNEHYLLYSSÄNI

Lähtiessäni ulkomaille lahjotin lähes kaikki lisäravinteeni lähipiirilleni käyttöön, joten lisäravinnehyllyni kaipaisi pikaista täyttöä. Erityisesti haussa oli laadukas hera, jota voisin lisätä aamusmoothieeni. Rakkaussuhde uuteen blenderiin ei ole hyytynyt mihinkään, päinvastoin! Heran lisäksi tarvitsin ‘nappeja’ eli oikeammin sitten kai vitamiineja. Hera-asioissa sain asiantuntevaa palvelua käydessäni Sporttimekassa treenaamassa ja otinkin samalla käynnillä mukaani pari purkkia. Oli muuten tosi kätsyä raahata niitä junalla Hämeenlinnasta Helsinkiin, onneksi jatkossa voin tilata niitä nettikaupankin puolelta.

Lisärit

Mukaan ostin Scitecin mansikka-valkosuklaaheran sekä aivan uuden merkin, Fortixin vanilja-ananasisolaattiheran. Ensimmäinen maistuu aivan Mäkkärin mansikkapirtelöltä! Ihan paras välipalahera! Jälkimmäistä olen käyttänyt vain smoothieen tällä hetkellä, mutta sopii siihen kuin nenä päähän. Ongelmani on ollut, mistä aamupalan proteiini, kun en maitotuotteita ole juuri nyt käyttänyt. Huomasin, että ne ärsyttävät vatsaani entisestään, joten menivät gluteenin kanssa pannaan. Tässä se pelastaja on! Mansikka sopii taas erityisesti marjapohjaisiin smoothieihin, vanilja-ananasta olen sekoitellut banaanin, mangon ja appelsiin kanssa. Ai mikä herkku!

Nappiasioissa poikkesin Lifessä ja löysinkin kaiken tarvittavan. Magnesium ja monivitamiini oli välttämättömät mutta mukaan lähti myös heräteostoksia. Hyviä rasvanlähteitä ei ole koskaan liikaa, joten pähkinöiden, avokadon ja öljyjen seuraksi otin Reformin soijalesitiiniä. Ja annoin jälleen uuden mahdollisuuden myös viherjauheelle, tällä kertaa Puhdistamon tuotteelle. Maku vaatii edelleen totuttelemista… Olin melkoisen järkyttynyt, kun maksoin tuotteet, samalla rahalla olisin tilannut aika ison satsin vitskuja iHerbistä. Mutta tuin näillä molemmilla ostoksilla toki suomalaista yrittäjyyttä (Life-myymälät toimivat franchising pohjalla), joten liikaa ei voi mieltään pahoittaa 🙂

Miltä sun lisäravinnehylly näyttää? Löytyykö samoja tuotteita?